Eilen oli ensimmäinen koulupäivä ja oli kyllä tosi kivaa! Sain ihan rauhassa tehdä ompeluhommia yhdeksästä iltakuuteen :) Päivän aikana valmistui neljä paitaa ja yksi tunika jäi viimeistelyä vaille. Kuvat ovat kamalia, kameran säädöt eivät olleet kohdallaan, enkä jaksanut ottaa koko kuvausrumbaa uudelleen (edellisen postauksen kuva samasta kuvaussessiosta).
Pöllöt pääsivät vihdoin paitaan tai oikeastaan kahteen. Kangasta jäi sen verran, että yhdistin sitä vielä mustaan trikooseen. Pöllökangasta kävi moni ihastelemassa sitä leikatessani ja ommellessani ja se on tilattu Iikku-Kiikusta. Molemmissa paidoissa on limen väriset resorit, tilasin sitä Myllymuksuilta. Kolmas paita on ihan perusraitapaita, rannekkeet tein vähän normaalia pidemmiksi ja paita on kokoa isompi kuin tavallisesti teen. Kankaan napparin joskus Eurokankaan palalaatikosta, se on trikoota, jossa on elastaania mukana.
Aiemmin tekemästäni pörriäispaidasta jäi kangasta yli, joten siitä syntyi tämä paita lahjaksi :)




Oon kateellinen tuntien ompeluajasta! :D Hienoja paitoja valmistui, tuo pöllökangas on tosi nättiä!
VastaaPoistaKiitos, poikakin tykkää pöllöpaidoista, hyvä kun sai edes laitettua ne kaappiin odottamaan, olisi pitänyt heti vaihtaa :) Oli kyllä niin ihanaa ommella rauhassa ja vielä hienompaa, kun tietää, että ompelupäivä on tiedossa joka viikko (ja miestä saa kiittää sen mahdollistamisesta <3).
VastaaPoistaAivan ihanaa pöllökangasta. Kateellinen todellakin olen tuosta ajasta minkä saat ommella aivan rauhassa.. :) tuollasia paitoja meijän lopit varmaan pitäis.
VastaaPoistaJust tuli eilen lisää kaavoja eli tiedossa on seuraavaksi vähän erilaisia paitoja :)
VastaaPoista