Eilen oli ompelupäivä :) Tai no kahta ekaa paitaa aloitin jo toissailtana, mutta aika loppui kesken ja tein ne loppuun eilen. Ylimmässä kuvassa peruspaita aiemmassa postauksessa mainitulla robottipaidan kaavalla. Ihana apinakangas on Lasten Metsolasta, JNY Designin kangas, jota saa myös Ikasyrista.
Keskimmäisen kuvan paitaan kokeilin Ruttunutun blogista bongaamaani ideaa. Tähdet on leikattu samasta kankaasta, mutta ne on asetettu niin, että raidat ovat vastakkaisissa kohdissa. Tulipa taas kirottua ompelukonetta, joka ei suostunut liikkumaan kunnolla päälletikkausvaiheessa eli kangas venyi alla (mur mur mur). Pitää vissiin lukea käyttöohje, jos sieltä löytyisi joku ratkaisu. Paidan raitakangas on Myllymuksuilta.
Alimman kuvan paita lähti lahjaksi. Kangas löytyi omista kätköistä ja on joskus tädin varastoista saatu :) Hihan etuosaan laitoin mustaa trikoota ja ompelin sauman päältä kaksoisneulalla.



Kiva toi tähtipaita! Kun laittaa kunnon tukikankaan aplikoitavaan osaan niin sujuu vähän helpommin, ei siis liian lörppöä jos sulla on ollut sellaista :)
VastaaPoistaTerv sisko ;)
Oon kokeillut ainakin kahta, ellen kolmea tukikangasta, mutta trikoon kanssa tuo homma tökkii silti. En ole vielä löytänyt selitystä, jospa etsisi tänään sen ohjekirjan ja kokeilisi sieltä :)
VastaaPoistaMää laitoin viimeksi alapuolelle irtirevittävää tukikangasta ja se vasta toi ihan uuden tavan tohon hommaan. Paaaljon helpompi aplikoida. Tosin en sitä ole paljoa tehnytkään...
VastaaPoistaHei tota irtirevittävää mun onkin pitänyt kokeilla, mutta olin tyystin unohtanut! Kiitos, pitääpä kokeilla seuraavaksi sitä :)
VastaaPoista