Häätunnelmissa tein kuopukselle kuvan kauluspaidan. Melkein turvauduin kaupan valikoimaan, mutta eihän sieltä löytynyt kuin valkoisia, joten päätin, että sittenkin on aikaa ommella yksi paita pojalle ja kangas löytyi Eurokankaasta. Väri on vähän tummempi mieheni paidan väristä, mutta siis samoissa sävyissä mennään :) En sitten löytänyt kaavoista sopivaa kokoa, joten pienensin koosta 128 kokoon n. 98. Ylin nappi ei ole kaulurissa, kuten miesten paidoissa.
Hääpuvun luovutin morsiamelle keskiviikkona, siitä kuvia vähän myöhemmin.
Kyseisissä häissä olen toisena kaasona, joten kävin sitten oikein manikyyrissä ;)
Kynsien kasvatus kaatui pihalaattojen laittamiseen ja kukkapenkin kaivamiseen, mutta jos kynnet on hyvin hoidettu ja laitettu, ei pituudella ole väliä (muistuttaa kynsitaiteilijani :) ).


Tosi kivannäköinen tuo kauluspaita. Ja todellakin, kaupasta niitä tuntuu saavan vain ruudullisia/raidallisia tai valkoisia tai vaaleansinisiä. Pitäis varmaan itsekin ommella noille meidän perheen alamittaisille kaksilahkeisille parit siistimmät kauluspaidat yksivärisestä kankaasta....
VastaaPoistaJa ihanat kynnet! :)
Kiitos :) Paita oli tosi helppo tehdä, eikä tullut edes kalliiksi, vaan tällä kertaa taisi olla kyllä edullisempi kuin kaupasta ostettu - ja paremman värinen ;)
VastaaPoista