Tänne tulee niin vähän kommentteja, ettei se oikein jaksa innostaa blogin pitämistä, sillä vastavuoroisuutta tämäkin homma vaatii. Niinpä tässä vaiheessa katson paremmaksi toivottaa kaikille oikein hyvää jatkoa ja laitan homman pakettiin. Ompelut toki jatkuvat, vaikka blogin kirjoittaminen päättyykin :) Kiitos kaikille blogia seuranneille, kommentteja kirjoittaneille ja keskustelua herättäneille!
Nunnukan käsityönurkka
Ykköstyökaluna ompelukone, perintönä kädentaidot. Neljän lapsen äiti puuhailee kaikenlaista töiden, lasten ja muun elämän keskellä. Pää täynnä ideoita, enää puuttuu vain aikaa toteuttaa ne kaikki.
tiistai, 22. toukokuuta 2012
perjantai, 13. huhtikuuta 2012
Miu mau sanoi kisu
Kaivelin ennen pääsiäistä kätköistä tämän tähtikankaan, jonka olen joskus viime vuonna hankkinut keltaista rakastavalle neiti kakkoselle. Koska kangas kaipasi jotain lisäpiristystä, kysyin tytöltä minkä kuvan hän siihen haluaisi. "Kissan", oli vastaus. Joten kissa siihen tuli, rusetteineen ja isoine silmineen. Kanttasin vihreällä resorilla kauluksen ja hihansuut. Hihat ovat hiukan pussimalliset ja yhdistelin tähän paria eri kaavaa.
lauantai, 17. maaliskuuta 2012
Rrrrrrrobotti!
Kesää odotellessa t-paita pojalle, tällä kertaa robotteja. Nyt en enää muista mistä tämä kangas tuli... ehkä Tiritomista? Punainen tenceltrikoo on Myllymuksuilta, samoin petroolin värinen resori, joka on tämän paidan piristys.
Tyttöjen juttuja
Tämän mekon kaavan muokkasin t-paitakaavan pohjalta. Hihoiksi leikkasin kangasta, joka jäi jäljelle esikoiselle tehdystä mekosta. Molemmat kankaat taitavat olla Hanhelista.
Esikoisen mekon kaava on Ottobren jostain vanhemmasta numerosta. Jos joku kaipailee, tarkistan mikä numero se oli. Ihastuin tähän kukkakankaaseen heti, kun näin sitä Hanhelilla ja pakkohan sitä oli tilata - tosin viime kesänä jo :) Helmaan laitoin pätkän ruskeaa tenceltrikoota, joka on Myllymuksuilta. Samaa kangasta ovat hihat. Vihreä resori on myös Myllymuksuilta.
Keskimmäinen neiti sai paidan vesimelonikuvioisesta trikoosta. Tämäkin kangas on Hanhelista. Pääntien ja hihansuiden ruskea resori on Myllymuksuilta. Kaava on Ottobren, hieman isohko pääntie tässä mallissa, mutta menee aluspaidan kanssa hyvin.
maanantai, 12. maaliskuuta 2012
Kierrätyspaita
Tämä kauluspaita on tehty miehen vanhasta kauluspaidasta eli kierrätin vanhan vaatteen uudeksi. Leikkasin kaavat niin, että nappilista säilyi ja kauluksen leikkasin vanhasta kauluksesta hiukan pienentäen. Jätin kauluksen etureunat vähän rouheaksi eli niitä ei ole viimeistelty, tikattu vain päältä. Rintatasku jäi kivaan paikkaan ja muistuttaa siitä, että pienen pojan kauluspaita oli alun perin isän.
keskiviikko, 7. maaliskuuta 2012
Kevättä rinnassa
Ai että aurinko paistaa jo niin ihanasti! Ulkoportaat ovat ihan sulat ja autotallin edessäkin näkyy sora. Jes! Niin minähän en siis ole yhtään talvi-ihminen, enkä varsinkaan tykkää kylmästä. Mutta kai se on ajateltava niin, että osaa sitten ainakin arvostaa kesää vielä enemmän. Kevättä kohden piristyn aina!
Sorruin pari päivää sitten tilaamaan kasan uusia kankaita... hupsis. Kävin läpi useammankin nettikaupan ja Myllymyksuilta löytyi eniten kaikkea uutta kivaa. Resori oli siellä tosi halpaa. Nurjana puolena suht isot postikulut.
Tämän kevään to do -listalla on kaikenlaisia tunikoita tyttärille, poika tarvitsee lisää paitoja ja kesäksi pitää myös saada kaikille vaatetta. Löysin itsellenikin monta hyvää kaavaa, mutta kankaan löytäminen voi ollakin asia erikseen.
Kesällä on tulossa isot juhlat meidän perheessä ja alustavasti olen suunnitellut, että tyttöset saavat uudet mekot, pojalle pitää tehdä kauluspaita (samaa värisävyä kuin isällä), miehelle pitää ehkä tehdä liivi ja sitten olisi se kaikkein isoin juttu eli oma pukuni. Hahmotelmia on, mutta sopivia kaavoja en ole vielä löytänyt. Saa nähdä kuinka paljon joutuu soveltamaan.
Kevättä odotellessa!
maanantai, 5. maaliskuuta 2012
Haaste
Vaikka nyt onkin hiljaisempi kausi meneillään (plus että olen unohtanut kuvata aika monta käsistä lähtenyttä käsityötä...), sain haasteen :) HV blogista Neulon ja naulaan heitti tämmöisellä haasteella:
tehtävänä on listata muutama blogi, joita luen ja joissa on alle 200 lukijaa.
Tässä listani, mielenkiintoisia lukuhetkiä:
tiistai, 7. helmikuuta 2012
Virkkausta
Ei mitään muistikuvaa koska olen viimeksi virkannut yhtään mitään. Paitsi esikoisen kouluvirkkauksessa hiukan avustanut. Sellaista perusjuttua. Mutta olen pitemmän aikaa halunnut kokeilla korin virkkausta ontelokuteesta ja nyt vihdoin päätin sellaisen toteuttaa. Löysin sopivanvärisen ontelokuteen Titityystä ja tämän korin ohje puolestaan on täältä (se alin virkattu kori). Sen verran muutosta teen ohjeeseen seuraavassa korissa, että korin halkaisija saisi olla parisen kierrosta pienempi, nyt se ei asetu ihan kunnolla. Mutta kivaa oli! Ensin piti tovi miettiä ja pyöritellä, mutta niinpä vaan pääsin ohjeeseen kiinni, hyvä minä :) Samalla, kun tilasin ontelokuteen, tilasin myös bambuisen virkkuukoukun ja voi että se on ihana.
Huppareita
Tätä kangasta on säästetty jo jonkin aikaa ja nyt se vihdoin löysi paikkansa hupparista. Ihanat dinot saivat kaverikseen limenväristä trikoota, jota laitoin huppuun sekä hihansuihin ja paidanhelmaan. Ekaa kertaa tein tuollaisen nappilistan ja laitoin siihen Kamin nepparit, jotka toimivatkin tosi hyvin. En enää muista mistä tilasin limen värisen trikoon, mutta dinokangas taisi olla Sampsukalta. Nepparit tilasin Kotimäen puodista.
Tämä on toinen versio hupparista. Tässä tein toisin päin eli paitakangas on yksivärinen ja huppu raidallinen. Selkään tuli iso aplikaatio, jossa seikkailee sama lohikäärme kuin yhdessä aiemmin tekemässäni paidassa, lisäyksenä pari pilvenhattaraa taivaalla. Hupun raidallista kangasta tuli myös hihansuihin ja paidanhelmaan, mutta kuvaustilanteessa ne eivät vielä olleet paikallaan. Paidan rinnuksissa on myös kaitaletasku, joka ei näy kuvassa. Oranssi college on Myllymuksuilta ja raitatrikoo Hanhelista.
keskiviikko, 2. marraskuuta 2011
Tyttösen paita
Tämä paita oli tilaustyö juuri ennen kuin mulla alkoi kiirekausi koulussa. Tilauksessa oli mukana pari muutakin paitaa ja myssyä, mutta niitä en ehtinyt kuvata :) Kangas on asiakkaan tilaama. Lähikuvassa paidan erilainen kaulus. Sama kaulus oli yhdessä toisessakin paidassa, mutta siinä oli lisänä nappikoriste.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)











